Seikkailukasvatuksen erikoistumisopinnot olivat edenneet jo kakkosvaiheen talvivaellukseen saakka, jonka toteutimme Kilpisjärvelle ja sieltä Norjan ja Ruotsin suurtunturien suuntaan. Matkalla päähuomio oli uusien asioiden opiskelussa, joten valokuvaaminen jäi hieman sivurooliin. Muutaman ihan kelpo kuvan silti sain mielestäni. Hieman liikaa pyrin kuvaamaan Ruotsin ja Norjan puolen tunturien jylhiä muotoja, vaikka tiedostinkin niiden olevan liian kaukana hyviin kuviin. Parhaat kuvat syntyivät kuitenkin lähempänä olleista pienemmistä tuntureista kauniiden pilvien kera.

Ensimmäisen yön jälkeinen aamu leiripaikan läheisyydestä.

Norjan puoleisia suurtuntureita kuvattuna lumiluolaleirin läheisyydestä.

Valjihat ja jäämereltä lähestyvä pilvirintama.

Valjihat kuvattuna idästä puurajan tuntumasta, kauniit pilvet.

Ylänköä Valjitin ja Valljihatin ympäristössä.

Barraksen terävä huippu hallitsi maisemaa leiripaikan ympäristössä.

Valljihat.

Ruotsin ja Norjan suurtunturien ketju lumiluolalerin läheltä.

Valljihat ja kuu.

Márkos-Malla kuvattuna matkalta Salloráššan rinteille.

Auringonlasku leiripaikkamme läheltä Salloráššan rinteellä.

Sama paikka myöhemmin illalla.

Auringonnousu ja Saana Kilpisjärveltä käsin.