Kahden edellisen vuoden tapaan lähdin tänäkin syksynä Ruissalojuoksuihin itseäni koettelemaan, vaikkei ilmottautumiseni juoksuihin mitenkään itsestään selvää ollutkaan. Elokuun alussa olin ollut sairaslomalla kolme viikkoa, jonka jälkeen juoksemisen alkuun pääsy tuntui kovin raskaalta. Kuitenkin palauduin sen verta nopeasti, että pari viikkoa ennen tapahtumaa päätin osallistua siihen. Tapahtumaa edeltävällä viikolla vaivani alkoi oireilla uudestaan, joten vielä edellisenä päivänä olinkovin epävarma osallistumisestani. Kuitenkin lauantaiaamuna oloni oli hyvä, joten päätin lähteä, vaikka mielessäni valmistauduin keskeyttämään juoksun, jos oloni ei olisi hyvä.
Strategia juoksuuni oli selvä. Johtuen vaivoistani ja lyhyestä valmistautumisesta en uskonut pystyväni parantamaan viimevuotista aikaani. Niinpä päätin lähteä liikkeelle hyvin rauhallisesti ja hakea vauhtia, jossa sykkeeni olisi vain hieman peruskuntotason yläpuolella ja katsoa sitten tunnin jälkeen, voisiko vauhtia ehkä hieman kiristää tai löysätä loppua kohden.
Asetuin alussa sovinnolla melko loppupuolella lähtöryhmää, vaikka juuri ensimmäisen kilometrin aikana olisi melko tärkeää löytää sellainen omanvauhtinen kolo missä juosta. Kun juoksijat sitten siirtyvät leveältä tieltä kapelle hiekkapolulle, on oman paikkansa hakeminen jo paljon vaikeampaa. Mutta tällä kertaa varoin rasittamasta itseäni liikaa heti alussa, kuten viimeksi kävi.
Pari ensimmäistä kilometriä menikin varsin hiljaista vauhtia, reilusti yi kuuden minuutin kilometrejä. Kun alkuhässäkkä oli rauhoittunut ja olin oman peruskuntovauhtini löytänyt, alkoivat kilometrit taittua minulle ihan mukavaan 5:40-5:45 tahtiin. Sää oli juoksemiselle ihan hyvä sateisen viileä, vaikka varsinaiselta sateelta vältyimme.
Juoksun puolivälissä olin jo melkoisen hämmästynyt, kun en juurikaan ollut jäänyt viimevuotisesta vauhdistani. Ehkä vajaan minuutin olin jäänyt ensimmäisillä ruuhkaisilla kilometreillä. Mutta sen jälkeen olin edennyt kutakuinkin samaa vauhtia kuin viimeksi. Erona oli kuitenkin se, että kun viimeksi tässä kohdassa olin ollut jo ihan puhki ja harkitsin keskeytystä, niin nyt olo oli loistava ja saatoin jopa ihan hiukan jopa lisätä vauhtia. Nyt alkoi ennätyksen parantaminen tuntua mahdolliselta, jopa todennäköiseltä.
Toisella tunnilla pystyin tosiaan ihan hitusen kiristämään vauhtia vaikkakin olin päättänyt, etten tällä kertaa rääkkäisi itseäni ihan loppuun. Muutaman minuutin ajan parannus ei ole sen arvoinen, että koko syksy menee palautumiseen. Hiukan mittailin mahdollisuuksiani kahden tunnin ajan alitukseen, loppukirillä voisi viimeisellä kilometrillä nipistää reilun puoli minuuttia, mutta ei oikein sitä enempää.
Siihen ei ihan rahkeet kuitenkaan riittäneet. Vaikka hieman pystyinkin kiristämään vauhtia, en alku kilometreillä hävittyä minuuttia tavoitevauhdistani pystynyt kirimään. Viimeiselle kilometrille jäi noin minuutti kirittävää, joka selvästikin oli liikaa. Lopullseksi nettoajakseni tuli siis 2:00:30.
Lähteissäni juoksuun olin arvioinut, että mahdollisuuteni parhaimmillaankin olisi ollut noin 2:06:n aikaan. En ollut edes uneksinut, että voisin parantaa ennätystäni kaksi ja puoli minuuttia. Lisäksi maalissa oloni oli hyvä ja juoksu tuolla vauhdilla oli kulkenut tosi mukavasti. Niinpä en voinut olla kuin tyytyväinen tulokseeni.
Vastaa