Tänä kesänä pääsin osallistumaan Jukolan viestiin haastavassa Kytäjän maastossa. Talvella liityin Turun NMKY:n suunnistusjaostoon, jossa oli jäsenenä monia vanhoja tuttuja aktiivipartiovuosiltani. Tavoitteenani oli päästä tutustumaan tuohon maagiseen suunnistustapahtumaan.

Iltarasteilla ja Jukola katsastuksissa kävi hyvin ilmi, ettei minusta ihan seuran huippujen tasolle ole, mutta kuitenkin aika tasaisesti olen kakkosjoukkueen tasolla suunnistanut, johon paikan kuutososuudelle sainkin. Osuus sopi minulle hyvin, yöosuudet ekakertalaiselle olisivat voineet olla melko haastavia, mutta ihan lyhinkään ei osuus ollut.

Jukolan telttakylä

Arvioitu lähtöaikani kisaan oli siinä puoli kahdeksan maissa, mutta johtuen vaikeasta maastosta ja huonoista alkuyön olosuhteista kilpailu sujui odotettua hitaammin, joten minäkin jouduin hieman pelkäämääni yhteislähtöön vartin yli yhdeksän. Yhteislähtöä pelkäsin, koska tiesin, etten ole kovin hyvä peesaamaan ja olen parhaimmillani, kun voin suunnistaa itsenäisesti. Monet pienet virheeni iltarasteilla ovat juuri johtuneet peesaustilanteessa tehdyistä virhearvioinneista ja itseluottamuksen puutteesta.

Matkaan kuitenkin päästiin ja olen tehnyt tähän selkoa kilpailun kulusta osaltani rasti rastilta:

1: Yhteislähdön lauettua lähdin vauhdilla juoksemaan kohti lähtöpistettä yrittäen samalla lukea karttaa mahdollisimman hyvin ekalle välille. Koetin samalla löytää letkassa itselleni mahdollisimman hyvän paikan oman tasoisteni juoksijoiden seurassa. Lähtöpisteestä lähdin vasemmalle kaartaen rinnettä samalla ohitellen rinteessä hitaampia juoksijoita. Suon ylitin letkan mukana, suon jälkeen letka lähti vetämään mäkeä suoraan yli, itse päätin kaartaa hieman oikealta satulasta ykköselle. Tässä kohtaa ilmeisestikin kartan ja maaston pienipiirteisyys tekivät tepposet ja kaarsin hieman liikaa oikealle ja tulin väärästä solasta, jolloin hain rastia rastin oikealta puolelta olevasta paljon suuremmasta nenästä. Kun en takaakaan havainnut mitään rastiin viittaavaa (jotenkin lapsellisesti oletin noin 500 rastia ottavan ihmisen olevan helposti huomattavissa), niin oletin olevani rastin vasemmalla puolella olevassa nenässä ja lähdin sen perusteella ojan vartta takaisin päin, kun se ei vastannut karttaa, niin lähdin toiseen suuntaan ja juoksin hetken mäkeä ylös kunnes tajusin olevani täysin hukassa ja kysyin ekalta vastaantulijalta sijaintia. Näillä neuvoilla löysin rastin suhteellisen helposti ja tajusin alun perin juosseeni melko vierestä rastin ohi.

2: Seuraavan rastin päätin ottaa varman päälle ja suuntasin kulkuni rastille tulevaa notkelmaa pitkin. Jäljistä päätellen reitinvalintani oli melko originelli, mutta pääsin helposti rastia edeltävälle avokalliolle. Itse rastipiste olikin hankalampi, mutta ennen kuin varsinaisesti ehdin kunnolla aloittaa harhailun rastin lähiympäristössä, niin joku huuteli rastin numeroa ja löysin sinne siten helposti.

3: Seuraavan rastin piti olla melko selväpiirteinen, mutta valitsemani ura vaikka näyttikin kulkevan oikeaan suuntaan, veikin reilusti liikaa oikealle. Toisaalta etenin kartallakin nopeammin kuin minusta tuntui, joten hetkessä olin mennyt ohi rastin takana olevalle tielle. En tajunnut menneeni noin paljon liikaa oikealle, joten hyppäsin takaisin metsään, jossa hetken uraa juostuani varmistin vastaan juoksijoilta miltä rastilta he olivat tulossa. Kun se ei ollut minun rastini, katsoin uudestaan karttaa ja tajusin, missä olin ollut, jolloin suunnistin helposti rastilleni. Nyt kolmen rastin jälkeen itseluottamukseni oli riekaleina ja uskoni kykyihini täysin mennyt. Olinhan kolmen ekan rastin aikana tehnyt kaksi sen tasoista pummia, joita iltarasteilla olin tehnyt enintään pari vuodessa. Siispä vauhtia oli hidastettava ja kartan lukua tehostettava.

4-6: Nyt pääsin kartalle vihdoin mukaan ja välit menivät normaalisti. Kahdella ekalla rastilla ohitin juuri niitä ennen väärät hajonnat, mutta jo kartalta tajusin niiden olevan muita rasteja. Viimeisen rastin paikan pystyin tunnistamaan jo hieman kauempaakin.

7: Pitkän välin päätin ottaa varman päälle. Tosin ensimmäisen välin tielle juoksin uraa pitkin sen enempi karttaa katsomatta, mutta sen jälkeen luin karttaa ja kompassia tarkkaan ja ilokseni huomasin pystyväni seuraamaan etenemistäni hyvinkin tarkkaan. Maanpinnan ylös-alas vaihtelut olivat kuitenkin melko selviä ja helposti seurattavia. Viimeistä mäkeä ennen olevasta ojan mutkasta oli itsensä helppo ohjata rastille, jopa niin, että ennen rastia ollut väärä hajonta ei aiheuttanut hämminkiä.

8: Oli helppo mäkeä alas juomarastille ja seuraavaa mäkeä ylös polulle, jonka jälkeen etsin katseella pitkulaista mäkeä rastin vasemmalla puolella, jonka löysin melko helposti.

9: Mäen päällä olisi voinut olla helpompi juosta, mutta päätin ottaa mäen alla olleen soistuman kautta, jolloin rasti oli helppo paikantaa isojen jyrkänteiden väliin.

10-12: Nyt juoksin mahdollisimman nopeasti tielle ja nestetankkauksen jälkeen mäkeä ylös ekalle rastille. Tässä kohdassa saavutin selvästi itseäni hitaamman varsin suuren letkan, en tiedä olivatko ne varttia aikaisemmin lähteneitä ankkureita, vai hitaammin liikkuvia mutta vähemmän pummanneita oman osuuteni juoksijoita. Sen verta pitkä oli letka ja maasto uran vieressä hidaskulkuinen, että vaikka hieman ohittelinkin toisia juoksijoita, niin eipä vauhtini juuri heitä kummosempi ollut. Letkajuoksu jatkui vielä parin rastin verran joista keskimmäinen väli oli harmillisen pitkä. Nyt pidin kuitenkin tarkkaa huolta, etten tippunut kartalta. Kun keskimmäisellä rastilla isoin osa letkaa meni eri hajonnalle, en mennyt siitä pahemmin sekaisin vaan tajusin jatkaa vielä hetken eteenpäin, missä oma hajontani oli. Viimeinen rastiväli tässä oli melko selvää letka juoksua.

13: Mäen menin vauhdilla alas, hieman liikaa oikealle, jonka huomasin, kun vastamäki alkoi korjaus vasempaan ja mäki ylös rastille.

14: Tästä lähdin keskimmäistä uraa eteenpäin, vaikka vasemmanpuoleisin olisi ollut oikea. Ajattelin rastin takana olleen jyrkänteen olevan hyvä pysäyttäjä, mutta sitä en huomannut. Sen sijaan rastin jälkeen oikealla oli pieni kumpare jyrkänteineen, jonka tunnistin. Siitä suuntasin takaisin rastille, joka silti vieläkin oli vaikeasti löydettävissä pienellä kalliohyllyllä.

15-16: Uraa ja letkassa melko suoraviivaisesti. Ilman letkaa ja uraa olisin tehnyt toisenlaisia reitinvalintoja, mutta aina pieni mäkitreenikin on paikallaan.

17: Juomarastin kautta menin tälle rastille. Alussa oli letkaa, joka hävisi jonnekin muille hajonnoille. Mäen päällä pysähdyin paikantamaan rastin, jonka hain katsomastani paikasta.

18: Seurasin uraa, joka ei todellakaan mennyt helpointa reittiä. Tätä uraa en olisi halunnut seurata pimeässä. Jyrkänteeltä alastulo oli jo hieman kiipeilyä, mutta ei sitten enää huvittanut kiertää, kun oli tullut jyrkänteen reunalle. Lopussa lopetin juoksemisen, kun tuli tunne, että kohta menen rastin ohi, jos jatkan. Hetken ihmeteltyäni poimin rastin pari kymmentä metriä urani vasemmalta puolelta.

19: Mäeltä alas kohti kisakeskusta, muiden ratojen hajontarastit vähän hämmensivät, mutta täytyi van katsoa kartasta omansa.

20-Maali: Nyt vaan hana täysillä auki loppuun tarkoituksella saada syke maksimiinsa kalkkiviivoilla.

Kilpailusta jäi harmittamaan nuo alkumatkan pummit, joiden syynä olivat lähinnä ylimielisyys, kokemattomuus, alkujännitys ja virheelliset mielikuvat kilpailusta. Kun iltarasteilla vahvuuteni aina on ollut kovan juoksun sijaan, melko virheetön suoritus, niin ei tuollaiseen haparointiin voi olla tyytyväinen. Enpä ole tainnut itse asiassa olla noin hukassa kuin ekalla rastilla vielä koskaan iltarasteilla. Lohduttavaa toki on se, että myös huippusuunnistajilla sattui jopa noita virheitä pahempiakin pummeja.

Olen iloinen myös siitä, että kilpailuvastaava antoi minulle vähän pidemmän kuutososuuden, jolla ehdin myös onnistua. Lyhyemmällä osuudella alun pummien merkitys olisi suhteessa ollut suurempi.

Pientä urheilijamaista selittelyä voisi hakea huonoa yöunta seuranneesta migreenistä, joka hieman haittasi alkumatkaa, mutta se olisi vain selittelyä. Totuus löytyy kuitenkin korvien välistä. Loppumatkan pummit olivat melko normaaleja, mitä suunnistuksessa aina sattuu, varsinkin näin hankalassa maastossa.

Mielikuvissani olin ajatellut, että Jukolassa joustaan aika paljon selvempiä uria rastilta toiselle ja en millään olisi voinut uskoa, että itse rastipisteistä olisi voinut tehdä niin vaikeasti löydettäviä kuin ne olivatkaan. Myös hajontarasteja ja erilaisia ratoja oli tuhkatiheässä. Näin ollen, vaikka kanssasi samanaikaisesti olikin satoja ihmisiä etsimässä samoja rasteja, oli kuitenkin suunnistettava hyvin itsenäisesti. Se oli hämmästyttävää.

Venlojen 2. nopeimman joukueen ankkuri: Simone Niggli

Kaiken kaikkiaan haluan kiittää järjestäjiä upeasta Jukolasta. Kaikesta huolimatta oli upea osallistua kilpailuun, jossa erot niin huipulla kuin harrastajatasollakin tehtiin suunnistamalla, ei juoksemalla. Tällainen vaikea maasto tarjosi kuitenkin loistavan mahdollisuuden kehittyä. Ensi kerralla minun kohdallani Venlat saavat juosta ihan omassa rauhassaan, minä menen tutustumaan harjoitusalueisiin.