Koska joku muukin saattaa olla kiinnostunut ompelemaan itselleen kevyen ja loistavan kahden hengen teltan kesäkäyttöön julkaisen teltan piirustukset tässä.
Teltan ompelu on hieman konstikasta vaan ei mahdotonta. Monessa kohdassa on tärkeää tehdä työvaiheet tarkasti oikeassa järjestyksessä, koska monet työvaiheet ovat vaikeita ellei mahdottomia tehdä myöhemmin. Pienten yksityiskohtien teko on huomattavasti helpompaa, ennen kuin isot kappaleet ovat toisiinsa kiinnitettyjä.
Saumana käytimme ns. farkkusaumaa, koska kotikoneella varsinaisen telttasauman teko on huomattavasti hankalampaa. Lujuudeltaan saumat lienevät kutakuinkin yhtä kestäviä.
Työvaiheet:
Pääliteltta:
- Leikkaa kaksi kaavojen mukaista kappaletta pääliteltan kankaasta. Muista jättää pari senttiä saumavaraa. Huomaa, että harja ei ole suora vaan lievästi kaareva.
- Ompele kappaleet toisiinsa harjasta kiinni.
- Viimeistele kankaan reunat. Kiinnitä samalla hihnalenkit telttanaruja varten paikoilleen.
- Ompele telttasalkojen kiinnityspaikkoihin vahvikepalat paikoilleen.
- Laita 8 millin metallirenkaat paikoilleen.
- Kiinnitä telttanarut ja kiristimet paikoilleen.
Sisäteltta:
- Leikkaa pohja kaavan mukaan pohjakankaasta. Muista jättää pari senttiä saumavaraa.
- Ompele pohjan nurkat kiinni niin, että pohjakangas muodostaa matalan ’kupin’. Kiinnitä samalla maakiiloille tulevat metallilenkit hihnalenkeillä pohjaan.
- Leikkaa sisäteltan etu ja takakappaleet irti kankaasta. Muista jättää pari senttiä saumavaraa.
- Leikkaa vetoketjulle paikka etukappaleeseen ja ompele se siihen kiinni. Katso oheisista kuvista yksityiskohtia vetoketjun ompeleista.
- Leikkaa hyttysverkko muotoonsa. Muista jättää pari senttiä saumavaraa.
- Kiinnitä hyttysverkko kevyesti etukappaleeseen. Muista laittaa yläreunaan pienet narut hyttysverkon ylössolmimista varten.
- Leikkaa sisäteltan sivukappaleet irti. Muista jättää pari senttiä saumavaraa. Huomaa, että harja ei ole suora vaan kaareva.
- Ompele tasku paikalleen, mikäli kaipaat sellaista.
- Ompele sivukappaleet harjasta toisiinsa kiinni.
- Ompele taka- ja etukappaleet sivukappaleisiin kiinni. Muista samalla kiinnittää hihnalenkit telttanaruja varten paikalleen.
- Ompele ylänurkkiin vahvikepalat paikoilleen.
- Kiinnitä 8 millin metallirenkaat hihnoihinsa paikoilleen.
- Ompele hihnat ja kumilenksut telttasalkoja varten paikoilleen.
- Ompele sisäteltan pääli- ja alaosa toisiinsa.
- Kiinnitä telttanarut ja kiristimet paikoilleen.
Tarvikkeet:
Tässä olen listannut käyttämäni tarvikkeet ja niiden tarpeen, painon, hinnan ja hankintapaikan sekä tuotenumeron. ET viittaa saksalaiseen Extremtextil-verkkokauppaan ja Shelby Oululaiseen verkkokauppaan. Pientarvikkeista löytyy Guttermannin polyesterilankaa kokoja #70 ja #100 ja niihin neuloja sekä telttasauman tiivistettä.
paino g | määrä | hinta € | Hankittu | |
Päälikangas | 272 | 6 m | 77,4 | ET 70162 |
Telttasalot | 259 | |||
Pohja | 254 | 2,5 m | 27,25 | ET 70154 |
Sisäteltta ohut | 160 | 6 | 53,4 | ET 70153 |
Maakiilat | 105 | |||
Vetoketju | 53 | 2,5 m | 5,9 | Shelby 6mm YKK ZCM6Y |
ja tuplavedin ZCL6D | ||||
Hyttysverkko | 45 | 1 kpl | 9,5 | Shelby MESHM |
Narut | 23 | 25 m | 19,9 | Shelby HGL2 |
Pakkaupussit | 20 | |||
Hihnat | 10 | 2 m+1 m | 2,1 | Shelby EBT 15 ja ET 60501 |
Kiristimet | 9 | 2*10 kpl | 12 | Shelby LR |
Kiilalenkit | 9 | Kierrätyksestä | ||
Vahvikeet | 7 | 0,5 m | 8,9 | ET 40207 |
Metallisilmukat | 4 | 1 pkt | 6,5 | ET 50401 |
Nyörilukko | 1 | 1 kpl | 0,4 | ET 50162 |
Kuminauha | 1 | 1 m | 2,5 | Shelby EL15 |
Pientarvikkeet | 22,95 | |||
Toimituskulut | 22,5 | |||
Yhteensä: | 1232 | 271,2 |
Teltan paino jäi huomattavasti tavoitteena olleen kilon yläpuolelle. Teltan painoa olisi vielä mahdollista keventää reilut sata grammaa vaihtamalla telttasalot hiilikuituisiin, kunhan vain sopiva toimittaja niille löytyisi. Vajaat 40 grammaa olisi mahdollista keventää käyttämällä pelkästään kevyempiä titaanisia maakiiloja, mitkä ovat vaikuttaneet varsin käyttökelpoisilta ensitesteissä. Vetoketju olisi voinut olla pienempää ja kevyempää mallia, jos sellainen olisi kaksipuoleisella vetimellä löytynyt. Hieman olisi voinut painossa säästää jättämällä pääliteltan keskeltä narut ja niitä vastaavat kiilat kokonaan pois. Kuitenkin alle kiloon ei näilläkään muutoksilla pääsisi ilman kankaiden vaihtamista ohuempiin ja heikompiin, mihin en kuitenkaan ollut valmis. Onhan teltta nykyisellään tehty ilman teltan kestävyyteen vaikuttavia kompromisseja.
Vastaa