Kiipeilykesä on auttamatta takanapäin ja nyt voi katsoa taaksepäin kulunutta kesää. Puolitoista vuotta olin harrastanut alaköysikiipeilyä sisällä ja nyt tuntui aika kypsältä aloittaa liidaus myös ulkona. Kaikki lähiseudun helpoimmat reitit olivat pulttaamattomia trädireittejä, joten liidauskin piti aloittaa trädireiteistä. Selvennykseksi niille, joille kiipeilyterminologia on vierasta: Liidaaminen tarkoittaa sitä, että vie köyttä mukanaan ylös sitä mukaa, kun kiipeää. Trädi tarkoittaa sitä, että kalliossa ei ole kiinnitettynä mitään valmiita pultteja, joihin köyden voisi kiinnittää vaan kiipeilijä itse kuljettaa mukanaan erilaisia varmistusvälineitä, jotka asennetaan kallion halkeamiin ja köysi kiinnitetään niihin.

Johanna kiipeää ensinousemaani Ystävä toisi turvaa 4+ -reittiä.

Jääkiipeilykauden ja kalliokiipeilykauden väliin jäi vajaa neljä viikkoa ja kausi alkoi huhtikuun alussa Kustavin Riskeläisvuorella. Sen lounaaseen avautuvat reitit lämpenee nopeasti päivällä auringon paistaessa ja se on mukava paikka tehdä kevään ensimmäisiä kiipeilyjä. Vesilinnut pitivät elämää kallion edustalla, vanha merikotka lensi ylitsemme ja metsäkauriita näimme matkalla lukemattomia määriä.

Ville kiipeää Piiri pieni pyörii 4 -reittiä.

Ville kiipeää Bambino 4+ -variaatiota Bambini-reitistä.

Viikkoa myöhemmin Hopiavuorella aurinko ei oikein lämmittänytkään ja kiipeily oli tosi kylmää. Reitin varrella piti yrittää lämmitellä käsiä, ja topissa kädet alkoivat olemaan jo tunnottomia kylmyydestä. Kitkan kalliolla pitäisi kai olla kylmässä parhaimmillaan, mutta tunnottomilla sormilla oli vaikeaa saada kunnon otetta. Pikkasen lämpimämpi olisi saanut olla, niin kiipeäminen olisi ollut helpompaa tai ainakin mukavampaa.

Ville kiipeää ja Henkka varmistaa, Lastenhuoneen avaimet 5.

Henkka halailee kalliota Vankkureilla 5+.

Henkka kiipeää Kalliomyyrää 4+.

Kevään neljännellä ulkokiipeilyllä Riskeläisvuorella tuli sitten tehtyä myös elämän ensimmäinen trädi- ja samalla ulkoliidi: Kesäretki 3+. Kuten greidi kertoo, ei todellakaan mikään vaikea reitti, helppo liidattunakin. Jossain kohdassa olisin kaivannut vähän isompaa kamua, mutta kun ei ollut, niin meni se ilmankin, vaikka Ville vähän palautetta antoikin alhaalta. Seuraava liidi olikin reilun viikon päästä Biolaaksossa helppo Biolouhikko 3.

Ville könyää Kiveksiä 5 ylös.

Ville katselee reitin nimikkokiviä ja etsii reittiä ylöspäin.

Puistomäessä toukokuussa trädiliidit saivat jatkoa. Nyt kiivettiin Corner 4, joka oli hieman vaikeammin varmistettavissa. Kolme kunnollista kiilanpaikkaa kuitenkin löysin. Ensimmäiseen niistä tipahdin, joten tuli se trädiliidipudotuskin kokeiltua. Kun jatkoin matkaa, uiskenteli kiila irti kalliosta ja tippui varmistajan syliin, joten paremmin olisi pitänyt saada se paikoilleen. Keskimmäinen kiila menikin paikoilleen erinomaisesti, mutta ylin kiila oli taas vähän niin ja näin. Jos olisin viimeisessä muuvissa pudonnut ja se kiila olisi pettänyt, olisi matka alas ollut kyllä aika pitkä. Onneksi en tippunut. Vaikka reitti oli suhteellisen helppo, niin otteet, joilta varmistukset laitoin, eivät olleet ihan helppoja. Tämä olikin sellainen ensimmäinen ihan oikea trädiliidi.

Puistomäessä kiipeilemässä, Holy Mission 5.

Iltakiipeilyä Kuparivuorella Naantalissa.

Henkka kiipeää Pressa Rockin 5 alaosaa.

Toukokuussa ostin itselleni myös boulderpatjan, minkä kanssa saatoin lähteä harjoittelemaan lähiseudun kivillä. Vaikka Kruxin yhteiset boulderillat ovatkin olleet opettavaisia, niin oman patjan kanssa kulkeminen on ollut myös mukavaa. Boulderoinnissa olen juuri nauttinut oman rauhan tuomasta mahdollisuudesta paneutua muuvien tekemiseen. Toki kovin korkeille ja hankalille reiteille ei yksin uskalla lähteä. Pyrin kesän aikana ahkerasti kartoittamaan Turun lähialueen bouldermahdollisuuksia uuden topokirjan pohjalta.

Ville yllytti minua osallistumaan kanssaan kiipeilykisaan, Kustavi derbyyn, tänä vuonna. Itse en ollut vielä innokas valtaisalla kolmen reitin liidikokemuksella, kun ottaa huomioon, että Villen kokemus oli siinä vaiheessa vielä pyöreät nolla. Mutta päätettiin tähdätä ensi kesään ja sillä mielellä kävin loppukesästä Kustavin kallioita kiipeämässä ja kartoittamassa potentiaalisia liidattavia reittejä. Etukäteisrajaksi laitoin, että meidän täytyisi pystyä liidaamaan reittejä 120 pisteen edestä ennen kuin on järkeä lähteä kisaan. Kesän loppuun mennessä olimmekin saaneet kartoitetuksi potentiaalisesti meidän liidattavissa olevia reittejä n. 175 pisteen edestä, joten toivottavasti kisa järjestetään myös ensi kesänä. Toki tästäkin projektista täytyy sanoa samaa kuin aikanaan maratonprojektistakin, että parasta ei ole maali vaan matka sinne.

Henkka Killin ja Nallin koston 5- topissa.

Henkka tapailee Pihasiivojaan 5- varsin hankalaa alkua.

Heinäkuun lopun helteillä sain Markon belay-orjaksi ja opettajaksi yhdeksi päiväksi varjoisalle Kaasavuorelle. Markon opetuksessa opin paljon liidauksesta ja sain hyviä niksejä jammaamiseen, minkä ansiosta jammitekniikkani parani huomattavasti. Harjoittelin liidausta ensin yläköydessä ja sen jälkeen liidasin reitit: Big Easy 4- ja Itikka 4. Itikan topissa otin pannut kahdesti. Nyt oli sitten sekin testattu, että kamu pysyi halkeamassa, kun köyteen putosi. En vain löytänyt kriittistä jalkaotetta liidissä, vaikka olin yläköysitellyt sen jo pari kertaa. Näissä liideissä oli hieno huomata, että homma tuntui olevan ihan hanskassa alusta loppuun pannuista huolimatta.

Elokuun alussa osallistuin Juhan Jammikoululla Hopiavuorella. Säkkipillin 6- jammaaminen ei vaikuttanut kovin hankalalta, joten kiipesin helposti korkeuteen, josta ei ollut syytä jatkaa korkeammalle pelkän boulderpatjan varassa. Juha koetti yllyttää liidaamaan sitä, mutta siihen en vielä ollut valmis. Olisin ensin halunnut testata reittiä yläköydessä. Sen sijaan liidasin ensimmäisen viitosen reittini: Lastenhuoneen Avaimet 5. Tosin tipuin matkalla kerran köyteen, joten aivan puhdasta suoritusta siitä ei tullut.

Jammikoulu käynnissä.

Juhan mallisuoritus jammaamisesta.

Kesän aikana kävin useamman kertaa Isoniitussa sekä Pohjavuorella, joissa molemmissa oli paljon hyviä ja kohtuullisen helppoja reittejä niin liidattavaksi kuin yläköysiteltäväksi. Isoniitun onnistumisiksi voidaan lukea Oikea suora 4+ ja etenkin Hirvikärpänen 4+, jossa alku oli varsin hankala. Suolistosukellusta 4 koetin liidata ja otin ihan kunnon liidipudotuksen kiilaan, mutta kiila piti. Vielä jäi ainakin puolisen metriä varaa tonttiinkin. Seuraavalla kerralla täytyy koettaa saada ainakin yksi varmistus huonoilta käsiotteilta lisää, jottei tule ihan noin pitkää pudotusta.

Ville Suolistosukelluksen 4 lopussa.

Minä Suolistosukelluksen 4 kimpussa. Vasen jalka jammissa, oikea seinällä. Kohta putosinkin alas.

Kuvassa Henkka kiipeää Vasenta koukkua 5-.

Aamu ottaa enimmäisiä Baby Stepsejä 3+.

Hanna liidaa Sakkoa 3+, Hanna varmistaa.

Elokuun puolessa välissä sain vihdoin kiivetyksi yläköydellä viimeiset kaksi kiipeämätöntä nelosen köysireittiä Turun lähialueella: Rauninrotkon Ei alle 170cm 4 ja Maatuska 4+. Samalla sain 100. ulkoreitin kasaan siitä, kun aloin niitä merkitsemän 27cragsiin. Tämän jälkeen sain lähikohteista kiivetyksi vielä Illusian 5+ Luolavuoren siloseinällä ja I Am I:n 5 Pernossa. Molemmat hankalia reittejä, jotka aiemmilla kerroilla olivat jääneet kiipeämättä. Etenkin Illusiassa saatoin huomata släbitekniikkani kehittyneen. Ensi kesän tavoitteena onkin sitten liidata mahdollisimman moni noista nelosista ja yläköysitellä viitosia ja helppoja kuutosia. Sen verran hankalia viitosia Turun lähikallioilta löytyy, että tuskin niitä kaikkia saan vielä kiivetyksi.

Päivi kiipeää Texas Toastia 6c+.

Henkka ja Anthrax 5.

Kesän lopulla Juha innosti minut mukaansa uuden kiipeilykallion harjaamiseen ja avaamiseen. Putsasin sammalista ja tein ensinousut kahteen reittiin: Pikku Pippuri 4 ja Ystävä toisi turvaa 4+. Seuraavilla kerroilla ehdin vielä tehtyä toistonousut kahteen reittiin: Ansa 4+ ja Kanansiipi 5. Paria poikkariakin harjailin puhtaaksi, mutta tuskin pystyn niitä kiipeämään, sen verta hankalilta vaikuttivat. Nyt syksyllä poikkarit olivat ainakin liian märkiä edes kokeiltavaksi. Ravastaalista tulikin helppo harjoittelukallio, missä on monenlaista halkeamaa kiivettävänä aloittelevalle halkeamakiipeilijälle. Viimeisellä kerralla Juha sai kun saikin avatuksi kalliolla myös yhden vaikeamman reitin.

Minun ensinousuni reitillä Ystävä toisi turvaa 4+.

Liisa Hoppeligen 5+ -reitin kruxissa.

Johanna liidaa Ystävä toisi turvaa 4+ ja Päivi varmistaa.

Juha harjoittelee omaa Marginaaliaan 6+.

Kiipeilyllisesti koen kehittyneeni selvästi niin jammaamisessa kuin släbilläkin. Sopivassa halkeamassa niin jalka- kuin käsijammitkin tuntuivat varmoilta ja parhaimmillaan hyvä käsijammi tuntui yhtä luotettavalta kuin kahva. Släbillä opettavainen reitti oli Noah 5+ Telakkarannassa. Sitä yritin lukuisia kertoja, mutta jalat lipesivät aina alta. Lopulta sain reitin menemään, kun opin sopivan varovasti siirtämään painoa jalalta toiselle.

Pansiossa släbiä kiipeämässä. Reitit tuntuivat nyt helpommilta kuin vuosi sitten.

Kesän aikana pääsin mielestäni kivasti trädiliidaamiseen makuun. Liidipudotuksia tuli useita ja en oikeastaan pelännyt tippumista sen enempää kuin yläköydessäkään. Trädissä helppoa on se, että aina voi laittaa lisää varmistuksia, kun alkaa jännittää. En myöskään jäänyt arpomaan varmistusten kanssa. Jos varmistuksen sai kutakuinkin asiallisesti paikalleen, en jäänyt sitä miettimään. Epävarmalta tuntuneen varmistuksen jälkeen yritin nopeasti saada seuraavan enkä lähtenyt korjaamaan vanhaa. Yhtään sporttiliidiä en vielä tänä kesänä tehnyt, mutta pari reittiä on sillä tavalla katsottuna, että sopivalla hetkellä ne liidataan. Tästä on hyvä jatkaa ensi kesänä.