Anopin luona Reposaaressa vieraillessa on aina välillä miettinyt mahdollisuutta meloa sieltä kotiin. Muutaman kerran olen jo reissua harkinnut, mutta kova länsituuli on hillinnyt intoa lähteä matkaan. Selkämeren osuus kun pitää sisällään melko avoimia selkiä. Erityisesti Rihtniemen kierto ja Porin eteläpuolen isot merenlahdet ovat paikkoja, jotka yksin kovassa kelissä eivät ole vaikuttaneet kovin kiehtovilta.

Heinäkuun lopulla viimeisen lomaviikkoni ajaksi tyttäreni oli lähdössä protuleirin ohjaajaksi Meriporiin, ja olin hänelle luvannut autoni lainaan leirin käyttöön. Nyt olisi siis hyvä tilaisuus toteuttaa toi jo muutaman vuoden muhinut suunnitelma. Kun edellisellä reissulla olin jo todennut keväällä murtuneen selän kestävän kohtuullisesti 25 km päivämelontoja, oli suunnitelma loman viimeiseksi retkeksi valmis. Ennen lähtöä sääikkunakin näytti suotuisalta melontaa varten: ainakin parina ensimmäisenä päivänä tuuliolosuhteet olisivat kohtuullisia ja aikaa olisi ainakin yhteen varapäivään.

Lähdimme tyttäreni kanssa lauantaina puolilta päivin Raisiosta liikkeelle, mutta pahaksi onnekseni unohdin molemmat melani auton viereen pihaan ja vasta puolesta matkasta tajusin niiden puuttuvan. En oikein keksinyt muuta mahdollisuutta kuin palata hakemaan ne Raisiosta. Niinpä kello olikin jo aika paljon, ennen kuin illalla Reposaaresta pääsin liikkeelle. Meloin ensimmäisenä iltana runsaat 12 km Kuuminaistenniemen edustan saarille.

Puskuuri, Kuuminainen.

Aamulla keli oli hyvä, joten päätin jatkaa matkaa ulkomerelle Säpin majakkasaareen. Säpistä jatkoin etelään Luvian saariston kautta. Tuuli oli noussut jo kohtalaiseksi, mutta aallokko pysyi kuitenkin varsin nautinnollisena. Illaksi olin haaveillut pääseväni ystäväni mökille Olkiluodon ydinvoimalan kupeeseen. Ihan siihen kunto ei riittänyt vaan jouduin jäämään Olkiluodon toiselle puolelle yötä Vähä Frouvankarille. Kilometrejä kertyi kuitenkin reilusti yli tavoitteen yhteensä 37, mikä oli kuitenkin paljon enemmän kuin olin uskonut tällä selällä olevan vielä mahdollista.

Säpin majakka.

Vähä Frouvankari, Eurajoki.

Toinen aamu valkeni kovassa itätuulessa, joka nosti ihan kohtuullisen aallokon Olkiluodon pohjoispuoliseen salmeen. Aamun aurinko vaihtui nopeasti pilviseen. Olkiluodon voimalaitoksen lahdessa sain yllättäen maistella trooppisia olosuhteita: 30-asteista vettä ja veden lämmittämää tuulta. Saavuttuani ystäväni mökille alkoikin sataa ja vietin siellä useamman tunnin sadetta pitämässä. Sateen tauottua lähdin jatkamaan suojaisia vesiä kohti Raumaa. Ennen Kuuskajaskarin saarta jouduin voimakkaaseen sadekuuroon, joka kasteli minut täydellisesti ja toi mukanaan voimakkaan tuulen ja aallokon.

Kuuskajaskarissa kävin muistelemassa armeija-ajan yhtä kuukautta, jonka vietin saarella. Hirveän paljon muistoja ei tuosta ajasta ollut jäänyt ja merivalvontatornikin, jossa päivittäin olin päivystänyt näytti kovin vieraalta. Sade ja tuuli hellittivät ja lähdin jatkamaan kohti etelää. Hetken melottuani lännestä alkoi pilven reuna lähestyä ja hetken päästä aurinko jo paistoikin upeasti. Rantauduin nopeasti Hylkikartalle kuvaamaan upean hetken valaistusta. Auringon tultua esiin loppukin tuuli sammui ja pääsin hyvissä olosuhteissa melomaan Rihtniemen ympäri ja lopulta Uskelista löytyi paikka rantautua ja kaksi sopivaa puuta riippumatolle. Pitkästä tauosta huolimatta 32 kilometriä melontaa.

Hylkikarta, Rauma.

Raumanmeri, Hylkikarta.

Hylkikarta, Rauma.

Hylkikarta, Rauma.

Uskeli, Rihtniemi.

Kolmas aamu alkoi kaiken kastelevassa sumussa, jota kesti kutakuinkin puoleen päivään saakka. Halusin hieman saada kamoja kuivaksi ennen lähtöä, joten aamu pääsi vähän venahtamaan. Päivä oli melko heikko tuulinen, joten meloin avoimien selkien reunassa kohti Uuttakaupunkia. Jossain ulkomerellä entiset oppilaani Sanna-Mari ja Panu meloivat minua vastaan. Yötä jäin Laatiskerin saareen Uudenkaupungin edustalle. Merikortin mukaan saarella olisi pitänyt olla pienvenesatama, mutta sellaisesta en nähnyt merkkejä. Myöhäisestä aamusta huolimatta melontakilometrejä kertyi 33.

Iso Laitakari, Pyhämaa.

Pookinaukko, Säärenpää.

Laattiskeri, Uusikaupunki.

Neljäntenä yönä sade kasteli varusteet ja nosti navakan lounaistuulen. Kova tuuli ei houkuttanut melomaan suoraan Kustaviin avoimen selän ylitse. Niinpä laskettelin myötätuuleen Uudenkaupungin saariston suojiin. Tuolla myötätuuliosuudella aallot kasvoivat, mitä kauemmaksi pääsin yöpymissaareni suojasta ja mitä lähemmäksi pääsin saariston suojaa. Loppumatkasta aallot olivatkin jo ihan kohtuullisen kokoisia. Saariston suojissa tein pikkasen aiempia päiviä lyhyemmän päivämatkan ja kun Kustavista löytyi sopiva mökitön niemenkärki, jäin siihen yötä. Päivän saldo vajaa 29 kilometriä.

Kivikari, Taivassalo.

Risteenpäänniemi, Kustavi.

Risteenpäänniemi, Kustavi.

Kustavista jatkoin kohti kaakkoa. Tipsuntin salmi tarjosi pikkasen jännitystä, mutta riskinotto kannatti ja mahduin pienestä aukosta läpi ja pääsin eteenpäin. Tässä vaiheessa olisikin paluu takaisin ja Aaslaluodon tai Kahiluodon kiertäminen tuntunutkin varsin tylsältä. Länsiaukko tarjosi jännitystä aallokon muodossa, mutta hyvin selvisin Velkuan saariston suojaan. Jatkoin matkaa tuttuihin maisemiin kohti Rymättylää, missä menin viimeiseksi yöksi Ruotsalaisen eteläpuolella olevaan Riukuluotoon, jonka muistin Naantalin kaupungin virkistyssaareksi. Meripelastusseuralla on saarella tukikohtansa ja juttelin pitkään seuralaisten kanssa illalla. Normipäivä, 35 km.

Riukuluoto, Rymättylä.

Riukuluoto, Rymättylä.

Viimeisenä aamuna oli toinenkin kaasupulloni päässyt tyhjentymään keittimessäni. Ensimmäisellä kerralla luulin unohtaneeni sulkea hanan, mutta nyt hana oli kyllä ollut ihan kunnolla kiinni. Enpä taida ostaa tuota kaasulaatua enää enempää. Jäin siis harmittavasti ilman lämmintä aamiaista. Kylmiäkin eväitä oli toki riittävästi tarjolla, mutta kyllä tuollainen kaasun tyhjeneminen on harmillista. Päivän ensimmäisen tauon pidinkin Röölän rantaravintolassa hampurilaisaterian merkeissä ja Satavassa poikkesin vielä jätskillä. Airiston ylitys navakassa pohjoistuulessa jännitti hieman etukäteen, mutta olosuhteet olivat hämmästyttävän helpot. Päivän tiukin kohta olikin viimeiset kolme kilometriä Uittamon vajalla, missä sain puskea ihan täysillä vastatuuleen saadakseni kajakin liikkumaan. Normipäivä, 35 km.

Saavuin Uittamolle päivän etuajassa siitä, mitä alun perin ajatellut. Retken kokonaismatkaksi tuli 213 km, joten keskimäärin meloin 33,5 km päivässä. Matka jakaantui yhteensä 24 legiin, joten keskimääräinen legin pituus oli 1,5 tuntia ja vajaa 9 kilometriä. Se on sekä pisin yhtäjaksoinen melontaretki, sekä nopein siinä mielessä, että päivämatkat olivat pidempiä, kuin mitä mulla aiemmin on ollut. Olen toki yli 40 km päivämelontoja tehnyt ja joku alamäkeen tehty retkikin on saattanut olla pidemmillä päivämatkoilla. Ajallisesti olisin monena päivänä voinut tehdä vielä yhden legin, mutta siihen selkä ei vielä olisi antanut myöden. Se kuitenkin tuntui hyvältä, että tämän jälkeen saatoin aika luottavaisin mielin todeta selän kestävän melontaa entiseen tapaan.