Kuukauden melontatauon jälkeen kajakin halut melomaan olivat jo varsin kovat. Saaristomeri oli vielä vahvasti jäässä, mutta lauhat säät helmikuun viimeisellä viikolla olivat jo alkaneet rikkoa jäitä Selkämeren rantamilta, ja Reposaaressa olinkin jo päässyt maistamaan melontaa. Satelliittikuvan mukaan Uudenkaupungin pohjoispuolella olisi auton tavoitettavissa jo jäästä vapaita rantoja, joita voisi hyödyntää vesillelähtemisessä.

Sentinel-satellittikuva jäätilanteesta.

Tarkan vesillelähtöpaikan jättänen kertomatta, koska parkkeerasin auton tyhjillään olleen mökin pihaan ja käytin heidän rantaansa veneenlaskupaikkana. Mutta kyllä sen verran voidaan vallata mökinomistajien jokamiehenoikeudesta anastamaa palaa takaisin. Jätin toki lapun auton tuulilasin, jossa oli puhelinnumero, jolla omistaja olisi voinut keventää mieltään, jos olisi sattunut paikalle.

Rannassa oli pieni lahti täynnä tuulen sinne kasaamia jäitä, mistä jäistä huolimatta oli ehkä helpoin saada kajakki vesille. Länsituuli toi mukanaan aaltoja, jotka kuitenkin tehokkaasti vaimenivat jäiden sekaan. Suurimpia jäälohkareita väistellen sauvoin kajakkini merelle.

Lähtöranta.

Melonta jäi tällä retkellä melko vähäiseksi. Lopultakin meloin vain kahdeksan kilometriä seuraillen lähinnä jään reunoja ja jääkentällä kulkenutta railoa. Sen sijaan rantauduin useamman kertaa valokuvaamaan ja nauttimaan eväitä, mikä sekin on hyvä tapa viettää syöpähoitojen välistä aikaa. Kevätpäivä oli kaikesta huolimatta kaunis, vaikka aurinko suurimman osan ajasta olikin pilvessä.

Keli oli kovempi kuin, mitä olisin etukäteen ennusteiden pohjalta odottanut. Tuulta oli sellaiset 8–12 m/s suoraan lännestä, mistä sillä olisi ollut tilaa nostaa aallokkoa Ruotsista saakka. Siihen nähden tuuliaallokko oli yllättävän maltillista ja varsin nautinnollisesti melottavaa. Sen päälle oli isompia maininkeja kahdesta suunnasta, helpommin havaittavia lännestä ja vaikeammin havaittavia pohjoisesta. Etenkin pohjoiset mainingit vain tunsi, kun ne yllättäen kuljettivat kajakin perää sivusuunnassa. Kokonaisuutena melonta tässä kelissä oli vain hauskaa, viime syksyn runsaat melontakilometrit näkyvät rentoutena aallokkomelonnassa.

Vasikkarinletto.

Vasikkarinletto.

Vasikkarinletto.

Pari jännää tilannetta tuli vastaan. Nurmisen itäpuolella on paljon matalikkoja, joihin osuessaan isoimmat pohjoisen mainingit yllättäen nousivat pystyyn ja murtuivat. Pienemmät mainingit sen sijaan menivät niistä läpi muuttumattomina ja näkymättöminä. Meloessani alueen läpi yritin havainnoida murtumispaikat etukäteen ja painaa ne mieleni, jotta pystyisin ne välttämään.

Mutta kuinka ollakaan eksyin yhdelle niistä. Tajuttuani tilanteen yritin meloa siitä mahdollisimman nopeasti pois, mutta juuri silloin takaani tuli sellainen iso maininki. Lähestyessään se aiheutti voimakkaan virtauksen taaksepäin, jota vastaan en pystynyt melomaan. Niinpä olin juuri matalikon kohdalla, kun maininki saavutti minut ja nosti kajakkini perän ylös, jolloin äkisti lähdin surffissa kuin ammus eteenpäin. Onneksi aalto sammui heti matalikon jälkeen, joten selvisin tilanteesta pelkästään hauskalla kokemuksella kastamatta hiuksia.

Lyökki, Pete-Tevaluoto ja Kräkö. Nimettömältä luodolta.

Virtkarta, Katakari ja Lyökki. Nimettömältä luodolta.

Pete-Tevaluoto, Kräkö ja Nurminen. Nimettömältä luodolta.

Toinen jännä paikka oli paluu ahtojäiden kansoittamaan lähtöpaikkaani. Tuuli oli päivän mittaan noussut ja lähtöpaikkaani osui jo varsin voimakas myötäaallokko. Niinpä ei auttanut muuta kuin surffata vauhdilla ahtojäiden sekaan. Edes ahtojäät eivät sammuttaneet surffiaaltoja vaan etenin koko matkan lähtöpisteeseen aaltojen työntämänä, mikä toisaalta oli hyvä, kun jäistä ei oikein melalla tahtonut saada kunnon otetta. Pikkasen kyllä jännitti, kun suurin ahtojäissä kulkenut aalto oli riittävän suuri vielä murtuakseen takanani. Siitäkin selvisin kaatumatta, mikä oli hyvä, koska ahtojäiden sekaan kaatuminen ei välttämättä olisi ollut kovin hauska kokemus.

Nurminen.

Selkämeri, Nurminen.

Ruskio ja Selkämeri, Nurminen.

Nurminen.

Luonto vielä vähän odotteli kevättä. Rannoilla ja saarissa oli vielä lumi- ja jäälaikkuja. Kaikki suojaiset vesialueet olivat vielä jäässä. Isokoskeloita oli paljon liikkeellä ja kyhmyjoutsenia näkyi runsaasti, mutta muuten eläimiä näkyi suhteellisen vähän. Viime aikojen vakiolajit hylje ja merikotka loistivat poissaolollaan.

Vasikkarinletolla.

Valokuvauksessa kiinnitin erityistä huomiota muutamiin panoraamoihin, missä aallot olivat merkittävässä roolissa. Aallokkoisessa panoraamassa on helposti hankaluutena se, että kahden vierekkäisen ruudun aallot eivät oikein tahdo sopia toisiinsa kuvia yhdistettäessä. Niinpä kuvatessa katsoin jonkun tietyn kohdan ja kuvasin kaikki panoraaman osaset, kun aalto osuu juuri tuohon tiettyyn kohtaan. Lisäksi saatoin kuvata kutakin panoraamaan osaa muutamasta jopa toiseen kymmentä eri kuvaa. Yhtä panoraamaa varten saatoin kuvata yhteensä jopa 36 kuvaa. Lopulliseen panoraamaan valitsin sitten parhaimman aaltokuvan sekä sen pariksi parhaiten sopivat kuvat.