Marraskuun alun vaellus Ahvenanmaan pääsaaren pohjoisilla kallioalueilla tuotti muutamia maisemakuviakin, vaikka päivät olivat toki pimeitä ja harmaita. Aurinkoisia hetkiä oli varsin säästeliäästi. Olen aina kuitenkin pitänyt näistä marraskuun pilvisistä päivistä saaristossa. Parhaimmillaan viimeiset ruskan sävyt näkyvät niissä komeasti.
Vaellus oli työreissu, joten kuvaaminen oli alisteista muulle toiminnalle. Aamulla pyrimme lähtemään liikkeelle maiseman valoistuessa ja leiriin saavuimme usein jo pimeydessä, joten leirissä varsinaiselle kuvaamiselle ei hirveästi jäänyt aikaa. Niinpä suurin osa maisemakuvista on nopeita näpsäisyjä käsivaralta, vaikka jalustaa kannoinkin mukanani.
Maisemat tuolla pääsaaren pohjoisosissa olivat yllättävän erämaisia ja monesta kuvasta ei ehkä ensimmäiseksi arvaisi niiden olevan Ahvenanmaalta. Hauskoja yhdistelmiä kalliometsiä, korkeita mäkiä välillä myös meren kaukainen horisontti.
Vastaa