Pitkästä aikaa viikonloppuna kunnolla ulkona. Kirpakka pakkassää oli kovettanut meren jäät helpoiksi liikkua. Tein lyhyen hiihdon ahkion kanssa Sandöseen ja pystytin leirin jäälle virallisen leiripaikan eteen. Jostain syystä saaressa ei tällä kertaa ollut muita retkeilijöitä, vaikka usein tapaa olla.
Lunta oli jäällä niin vähän, että jouduin kiinnittämään teltan abalakoveilla. Ensin tein niitä kuusi ja kun tuuli seuraavaksi päiväksi nousi, niin lisäsin niitä vielä kahdeksan vahvistamaan telttaa. Paljas jää oli hieman kylmä alusta, kun yölläkin oli kirkasta ja reilusti pakkasta. Makuupussi oli kyllä riittävän lämmin, mutta yksi solumuovialusta lisää ei välttämättä olisi ollut huono ratkaisu, onhan paljas jää kylmin mahdollinen alusta nukkua.
Töihin olen rakentanut yhden keittimen laatikkoja, jota testasin tällä retkellä. Yksin kulkiessa pienempi laatikko veisi ahkiossa vähemmän tilaa. Sen sisään ei kuitenkaan kaikki keittiövarusteet mahdu, joten hyöty ei ole kauhean suuri. Muutaman pannunalusen olisin myös kaivannut, kun pienemmässä laatikossa ei ollut tilaa kuumalle kattilalle. Täytynee sahata vanerista niitä pari joka laatikkoon lisävarusteeksi.
Lähdin perjantaina turhan myöhään liikkeelle ja aurinko oli jo laskenut, kun pääsin perille yöpaikkaan. Valoa kuitenkin riitti hyvin jäällä kulkemiseen. Vaikka jäätilanne olikin poikkeuksellisen hyvä viime vuosiin verrattuna, tiedossa oli, että Sandön riuttojen kärjissä on usein laajat sula-alueet, jotka halusin varmuuden vuoksi kiertää.
Aamulla lähdin kävelemään saarta etsien kuvauspaikkoja saaren pohjoispuolelta ja lopulta kävelin taukotossuillani koko saaren ympäri. Iltapäivällä tein hiihtoretken Sandön pohjoispuoleisille saarille, missä syksyllä olimme opiskelijoiden kanssa harjoitelleet kajakin ohjaustekniikoita. Söin termarilounaani siellä. Hienoa oli hiihdellä meren jäällä. En edes muista, milloin viimeksi olen päässyt hiihtämään saaristomeren jäillä.
Sunnuntaina hiihdin saaresta pois. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja olin unohtanut aurinkolasini kotiin. Kirkas aurinko aiheutti lumisokeuden ensi oireita, joten tulin suunniteltua suoremmin autolle.
Saareni johtivat yksinäisen suden jäljet, jolla tassu oli melkoisen kookas. Lauantaina en löytänyt sen lähtöjälkiä saaresta, mutta olin varmaan ollut huolimaton, kun ne sunnuntaina kuitenkin löysin.
Saukon jälkiä oli monin paikoin. Saukosta on tullut jälkien perusteella Saaristomeren yleisin nisäkäs. Valtava muutos vielä muutaman kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, milloin oli hyvä, jos yhdet jäljet näki koko talvena koko Varsinais-Suomessa.
Lauantai-iltana jäälle laskeutui yksinäinen kyhmyjoutsen. Etsiköhän riutan kärjessä tavallisesti olevaa sulaa. Mahtaakohan se selvitä tästä jäätalvesta vai päätyykö lihottamaan alueen merikotkakantaa, joita näin useita.
Reissun päätarkoituksena oli kuvata harvinaiseksi tulleita talvisia maisemakuvia Saaristomereltä. Vaihtelevia valoja tuova pilvitaivas lauantaina auttoi tavoitteessa ja olin kyllä tyytyväinen retken tuloksiin. Valitettavasti kameran objektiivissa oli jotain löystynyt sen sisällä, joten kaikki sen kuvat eivät olleet kauttaaltaan teräviä. Parhaissa maisemapanoraamoissa vika ei onneksi näkynyt häiritsevästi.
Vastaa