Saari kiintojään reunassa

Kuun vaihteessa pääsiäinen tarjosi mahdollisuuden neljän päivän melontaan. Poikkeuksellisen hyvän jäätalven jääpeite oli alkanut lopulta sulaa maaliskuun lopulla Saaristomeren eteläosista. Satelliittikuvien perusteella Kasnäs Kemiönsaaren eteläpäässä oli yksi ainoista riittävän hyvin sulaneista lähtöpaikkoista vesille.

Saaristomeri oli kauttaaltaan laajalti vielä jäässä, mutta Högsåran länsipuolella oli laaja sula, mikä ulottui pohjoisessa Sandön etelärannalle. Sandön pohjoispuolelta alkoikin sitten heikko, mutta yhtenäinen jääpeite. Niinpä suuntasin matkani Sandöseen, missä toivoin pääseväni kuvaamaan meren sulamista. Jään sulaessa suunnittelin siirtyväni sen reunan mukana pohjoiseen.

Koska suojaisemmat väylät olivat vielä jäässä, pyrin Kasnäsistä avoimempaan saaristoon heti Holman ja Söderön välistä. Yritin meloa Kråboskärin ja Benholmenin välisestä kapeikosta, mutta jäät olivat vielä sen verta vahvoja, ettei niitä kajakilla pystynyt särkemään. Jouduin siis palaamaan ja kiertämään Kråboskärin ympäri avomeren puolelta.

Sen suurenmitta kommelluksista pääsin perille Sandöseen. Sandö åsenin ohi pääsin kiertämään, mutta leiripaikan ranta oli vielä laajalti jäässä. Viereisen niemen kärjestä pääsin kuitenkin rantautumaan suoraan rantajäälle. Kajakin olisin voinut vetää paremmin liukkaalle jäälle, sillä seuraavana yönä kajakki pääsi itsekseen valumaan kohti vettä, mutta onneksi ei sentään veteen saakka.

Menomatkalla aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta keväisen lämpimästi. Päästyäni perille pilvilautat olivat nousseet ja peittäneet auringon taakseen. Vain pieni oranssi rantu näkyi horisontissa auringon laskiessa. Seuraava päivä valkenikin pilvisenä, mutta selkeänä. Päivän mittaan kosteus lisääntyi ja lähisaaret alkoivat hävitä sumuun, kunnes iltapäivällä yhtenäinen sade alkoi. Olin kiertämässä saarta sen toisella laidalla ja ehdin hieman jo kastua, ennen kuin pääsin leiriin sadekatokseni alle.

Sää jatkui samankaltaisena sadetta lukuun ottamatta koko pääsiäisen. Saaressa kylmä meri piti ilman viileänä ja kun lämmin ilma oli kosteaa, niin sumuja piisasi lopulta kolme ja puoli päivää. Välillä sumun päältä pilvet hävisivät, jolloin aurinko saattoi paistaa sumun läpi. Toisina hetkinä pilvien alla etenkin aamuisin saattoi sumu hälvetä hetkeksi. Mantereella pääsiäisen sää oli ollut lämpimämpi ja kuivempi.

Ilman kovaa tuulta tai lämmintä auringonpaistetta jään sulaminen oli hidasta. Niinpä sula-alueet saaren pohjoispuolella eivät juurikaan kasvaneet, joten en siirtynyt Sandöstä sen enempää pohjoiseen, vaan tyydyin seuraamaan jäiden sulamista sen ympärillä. Sään nopeat muutokset ja jäiden sulaminen loivat maiseman monta kertaa päivässä uudelleen, joten uutta katseltavaa riitti samoissakin paikoissa.

Ihan yksin ei minun tarvinnut koko aikaa saaressa viettää. Kahden yön jälkeen saareen tuli ensin yksi itselleni tuntematon meloja reppulautalla. Vaikka olosuhteet olivatkin hyvät ja lautta tukeva, niin tuntui aika riskialttiilta tulla ilman kuivapukua jääkylmän meren yli saareen. Joku tunti hänen jälkeensä paikalle tuli vielä toinen, itselleni entuudestaan tuttu meloja, jonka kanssa sitten seuraavan päivän kiertelimme saarta yhdessä.

Paluumatkan pelasin varman päälle ja tulin kutakuinkin samaa reittiä kuin olin saareen tullutkin. Sumuisen sään takia käytössä ei ollut tuoreita satelliittikuvia, jotka olisivat kertoneet olisiko suojaisempi reitti ollut jo sula. Aamulla sää oli tyyni ja sumuinen, mutta päivän mittaan aurinko tuli esiin ja tuuli alkoi nousta tehden paluumatkalle jo ihan kohtalaiset aallokko-olot. Niinpä väistin jo Högsåran ja Söderön välistä suojaisemmille vesille, vaikka se tekikin muutaman kilometrin koukkauksen paluumatkaan.

Reissun tärkeintä antia olivat kevätlinnut. Kuulin haahkojen, allien, telkkien, isokoskeloiden, merimetsojen, merikotkien, meri- ja harmaalokkien sekä peippojen soidinta. Hetken ja vähän toistakin kuvittelin kuulleni pajulinnun laulavan, mutta lopulta se paljastui kuitenkin peipoksi, jolla meni hetki aikaa muistella, miten peippojen kuuluu laulaa. Parin päivän kuluessa sen surumielinen laulu muuttui normaaliksi peipon pirteäksi lauluksi.

Hippiäiset olivat muutolla. Hiirihaukka lensi saaren ohitse. Muutama suuri kurkiaura lensi pohjoiseen. Kyhmy- ja laulujoutsenia, merihanhia, sinisorsia, haapanoita, tukkakoskeloita, naurulokkeja ja kalalokkeja edellisten lisäksi. Niin ja muutama hallin pääkin pilkisti vedestä.

Sumuiset maisemat innostivat kuvaamaan, kunnes niihinkin lopulta kyllästyi. Neljässä päivässä tuli aika monta kertaa käytyä niissä samoissa paikoissa, joissa tiesi maiseman olevan näyttävä. Muistikortille tuli yli 1500 kuvaa, jotka retken jälkeen odottivat käsittelyä. Varsin onnistunut kuvausretki!