Fjellpulkenin fiksausta ja tuunausta

Kahdeksan vuotta sitten ostin itselleni Savotan Kaitsua isomman ja paremman ahkion pidemmille tunturivaelluksille. Retkeilyvälinekaupat möivät lähinnä kahta vaihtoehtoa: kotimainen Savotan Paljakka tai norjalainen Fjellpulken, jolla malleja oli useampia. Molemmista merkeistä minulle oli kertynyt käytännön kokemusta.

Näistä Fjellpulken on selvästi parempi tunturiolosuhteissa. Jäykkä aisa estää ahkion liukumisen sivulle alamäessä ja se tukee ahkiota paremmin sekä estää sitä kaatumasta. Etenkin tunturimaastossa se seuraa hiihtäjää paremmin. Paljakka nimestään huolimatta on taas metsämaastossa parempi seuraten ketterämmin hiihtäjää, mutta sen aisat ovat paljon löysemmät, joten alamäissä se pyrkii sivulle sekä kaatuu helpommin, mikä hankaloittaa sen käyttöä tunturimaastossa. Paljakan kuormapeite on yksinkertaisempi, mutta parempi kuin Fjellpulkenin turhan monimutkainen systeemi.

Aiemmin Fjellpulkenit maksoivat Suomessa aivan käsittämättömiä summia. Norjalaisen retkeilyvälinejätin vallatessa Suomen markkinoita se alkoi myydä 144 cm pitkää perusmalia kohtuulliseen hintaan ja romautti hinnat. Missään tapauksessa Fjellpulkenissa ei olisi ollut vastinetta alkuperäisille hinnoille, mutta alentuneella hinnalla päätin sellaisen itselleni ostaa. Aiempi hintataso valitettavasti sai minut kyllä odottamaan hieman laadukkaampaa tuotetta.

Käyttökokemuksia tästä ahkiosta on minulle kertynyt nyt hieman alle tuhat kilometriä. Vaikka noilla kilometreillä suurimmaksi osaksi on ahkio toiminut hyvin, on noihin kilometreihin mahtunut myös paljon murheita. Tärkeimpänä puutteet vetojärjestelmän kestävyydessä: noilla kilometreillä valjaat ovat hajonneet ja aisojen kiinnitys niin ahkioon kuin valjaisiinkin jouduttu korvaamaan kestävämmällä.

Näillä korjauksilla olen nykyiseen ahkiooni varsin tyytyväinen ja pidän sitä toimivana konseptina ja olisin valmis ostamaan uuden samanlaisen. Toki suurimman osan muutoksista tekisin siihen jo valmiiksi heti ostamisen jälkeen. Olen lisäksi tuunannut ahkiotani vyölaukulla sekä naruvedolla, jotka ovat soittautuneet varsin käyttökelpoisiksi.

Valjaat

Toisella Sarekin reissullani nousimme alkumatkasta hyvin jyrkkää mäkeä ylös. Mäki oli niin jyrkkä, että sen hiihtäminen suoraan ylös olisi ollut liian raskasta, joten menimme siksakia niin jyrkkään kuin suinkin vain pystyimme. Minulla ilmeisestikin riitti voimia enemmän kuin ahkion suunnittelijat olivat ajatelleet ja niin olkahihna repesi irti ompeleistaan.

Tarkempi tutkimus osoitti olkaimien olevan vetovyön perusmallissa aivan lapsellisen heikosti kiinni: vain yhdellä vaivaisella ompeleella. Kenttäkorjaus tehtiin nippusiteellä, jonka kotona korvasin narun pätkällä. Luotto tuohon heikkotekoisempaan vetovyöhön kuitenkin meni, joten olen siirtänyt sen rengastreeneihin ja vaelluksia varten ostin vahvemman expedition-mallin.

Fjellpulken suosittelee käyttämään expedition-mallia yli 60 kg kuormilla. Jäi kuitenkin mietityttämään, mikä ajatus tuollaisissa kevyempään käyttöön tehdyillä valjailla on. Tiukassa paikassa niillä kuitenkin vedetään se, mitä voimia on, riippumatta ahkion painosta.

Aisojen kiinnitys ahkioon

Uskoakseni samassa ylämäessä aisojen kiinnitys ahkioon joutui liian lujille tai sitten se saattoi olla jo edellisellä reissulla Inarijärvellä, missä aisan kiinnityskohtaan kertyi vettä ja jäätä. Tämän seurauksena muovikiinnikkeet, joilla aisa kiinnittyy ahkioon, venyivät pysyvästi eivätkä olleet enää tiukkoja kuten pitäisi.

Se taas päästi ahkion aisan liikkumaan edestakaisin kiinnikkeissään ja tulemaan alamäissä koko painollaan nahkahihnojen varaan. Kun reissulla oli keli suojan puolella pitkiä aikoja, vettyivät nahkahihnat märiksi, haurastuivat, venyivät ja toinen niistä lopulta katkesi.

Kenttäkorjauksen tein nippusiteillä. Kotona sitten ostin uudet pidikkeet ja expedition-mallien tapaan lisäsin vielä kolmannen pidikkeen tuomaan lisää kestävyyttä. Tällä välin Fjellpulkenkin oli siirtynyt nailonisiin hihnoihin, joilla minäkin sittemmin korvasin nahkahihnat. Näillä korjauksilla ahkio onkin näiltä osin kestänyt siitä asti moitteetta.

Aisan metalliosien kuluminen

Aisojen päässä on metalliset haat, joilla aisan pää kiinnittyy valjaisiin. Haat kiinnittyvät materiaalivahvuudelta tavattoman ohuella lenkillä aisojen päähän. Kiinnityksessä on paljas metalli metallia vasten, mikä on altis kulumiselle.

Itselläni vain noin 750 km käytön jälkeen tuo metalli oli kulunut niin ohueksi, ettei tahtonut enää pysyä aisan päässä vaan satunnaisesti etenkin alamäissä irtosi paikaltaan, mikä taas hankaloitti ahkion hallintaa huomattavasti. Materiaalivahvuudestakin oli lähtenyt 3/4, joten hirveän kaukana tuskin oli sekään, että olisivat menneet kokonaan poikki. Nyt olen korvannut ne tukevammilla sakkelin ja haan yhdistelmillä, joiden kulumista on syytä seurata tarkkaan.

Kuormapeite

Yksi Fjellpulkkenin puutteellisista ominaisuuksista on kuormapeite. Se on liian matala ja sen sulkeminen tyhjänä on mahdotonta niin, ettei sinne aamulla sitä avatessa pääsisi lunta. Uutta kuormapeitettä en ruvennut kokonaan tekemään, mutta ompelin siihen vetoketjun, millä sen voi sulkea yöksi. Aamulla siitä on nyt helppo pudistaa lumet pois ennen sen avaamista. Ainakin ensimmäisellä koereissulla vetoketju näytti huomattavasti vähentävän lumen kertymistä ahkioon reissun kuluessa.

Kokonaan toinen juttu on se, että kuormapeitteen ja siihen liittyvien hihnojen ja kuminauhojen kiinnitys on tehty turhan monimutkaiseksi. Loppujen lopuksi kuormapeite ja sen sulkemiseksi tulevat kuminauhat ja hihnat voisi olla kiinnitetty suoraan ahkion sivuihin. Nyt ahkion ollessa tyhjänä kuminauhat eivät kiristy ollenkaan vaan jäävät löysiksi ja eivät sulje ahkiota kunnolla. Samoin visuaalisesti näyttävät mustat härpäkkeet hihnojen kiinnittämiseen ovat epäkäytännölliset kerätessään ylimääräistä lunta väleihinsä. Vaikea keksiä mitään merkittävää hyötyä verrattuna yksinkertaisempaan ratkaisuun kiinnittää hihnat suoraan ahkion reunaan.

Naruveto

Meren jäällä ahkion vetäminen narulla on miellyttävämpää kuin aisoilla. Jäällä ei juurikaan ole alamäkiä, jolloin aisoja tarvittaisiin estämään ahkion tuleminen kantapäille. Naruveto taas antaa käyttäjälleen vapaamman liikkumisen tauoilla, kun valjaat ja vetonaru päällä pääsee ahkion rinnalle. Edellistalvena suunnittelin ja toteutin naruvedon, joka olisi helposti toteutettavissa siten, että ahkioon tai valjaisiin ei tarvitsisi tehdä uusia kiinnikkeitä. Hiukan myös vakoilin muilta, minkälaisiin ratkaisuihin he olivat päätyneet.

Varsinainen vetonaru oli melko pitkä, kolmisen metriä. Jäällähän on tilaa pidemmällekin narulle. Sen molempiin päihin kiinnitin kahdeksikkosolmulla hitsatun teräsrenkaan. Nämä siksi, että välttäisin naru narua vastaan liitoksen, joka liikkeessä ja rasituksessa voisi suhteellisen nopeasti kulua poikki. Narun toisen pään tuntumaan solmin lenkin alppiperhonen-solmulla, johon sidoin kaksinkertaisen kuminauhan antamaan joustoa. Näin vetäminen olisi pehmeämpää. Kuitenkin niin, että tarvittaessa kuminauhan kiristyessä liikaa naru ottaisi koko vedon itselleen. Vetonaru ja kumiköysi olivat 8 milliä paksuja.

Naruvedon kiinnittämiseksi ahkioon hankin 22 millistä alumiiniputkea, josta sahasin lyhyen (n. 23 cm) pätkän kiinnitettäväksi aisojen pidikkeeseen. Narusta solmin lyhyen lenkin, joka pujotettiin vetonarun päässä olevasta renkaasta läpi ja sen jälkeen lenkin molemmat päät putken taakse, ennen putken kiinnittämistä ahkioon.

Valjaiden päähän vetonaru kiinnitettiin nauhalenkillä, jonka molemmissa päissä olivat pistoolihaat. Pistoolihaat tulevat valjaiden metallirenkaisiin ja niiden välissä oleva naru pujotetaan vetonarun metallirenkaan lävitse.

Lisätasku

Itse en käytä ahkion kanssa mitään reppua vaan pakkaan kaikki tavarani ahkioon. Jotain pikkutavaraa on silti kiva olla käsillä, kuten kartta, kompassi, eväspatukka ja kamera. Niitä varten tein aikanaan pienen lisätaskun ostamastani vyölaukusta. Leikkasin vyölaukusta itse vyön irti ja ompelin siihen kolme kaksipuolista tarranauhaa kiinni, joilla se oli mahdollista kiinnittää vetovaljaaseen, oikealle puolelle.

Työn jälki on kaukana siististä mutta toimivaa. Lisätasku on kyllä ollut todella kätevä. Etenkin kameraa on ollut kiva pitää siinä käyttövalmiina. Samaa lisätaskua olen käyttänyt joskus myös rinkassani, vaikka alun perin se olikin suunniteltu nimenomaa ahkiokäyttöön.