Sivu 14 / 20

Seikkailukasvatuksellinen melontaretki

Kesäkuun alussa osallistuin Seikkailukasvatuksen erikoisopintojen yhteydessä neljän päivän melontaretkelle Perämeren saaristoon.  Retki oli myös osa melonnanohjaaja koulutusta. Lähdimme matkaan Peräpohjolan opiston rannasta ja laskimme kajakeillamme Torniojokea alas. Virta…

Panoraamoja sateiselta Repovedeltä

Heinäkuun puolessa välissä teimme viiden päivän melontaretken Repoveden kansallispuistoon Valkealaan. Ensimmäistä puolta päivää lukuun ottamatta satoi lähes taukoamatta. Siitä huolimatta onnistuin kuvaamaan muutaman ihan siedettävän panoraaman matkan varrelta….

Kuvia Bengtsäriltä

Ennen juhannusta töissämme oli laivaseminaari, jolla menimme käymään Bengtskärin majakalla. Majakalla oli muutama tunti aikaa ulkoiluttaa kameraakin ja jokunen kuvakin siinä tarttui. Menomatkalla sää oli pilvinen, jopa sumuinen,…

Kolmas kerta toden sanoo: Valio-Jukola

Jukolaan osallistumisestahan alkaa muodostua jo jokakeväinen tapa. Tuttuun tapaan lähdin matkaan taas Turun NMKY:n kakkosjoukkueessa. Viimevuotiseen tapaan minulle lankesi tuo 3. osuus – eli ns. pitkä yö. Perusteluina…

Hiontaa, hiontaa ja hiontaa…

Kesäkuussa olen muutaman päivän käyttänyt pohjan hiomiseen sisältä käsin. Jotta olisin saanut pohjan pysymään tukevasti paikallaan, tein sille uudet aputuet. Valitettavasti vain ne eivät ole olleet riittävän tukevat…

Panoraamakuvia Perämereltä

Kesäkuun alun vietin melomassa muiden seikkailukasvatusopiskelijoiden kanssa Perämerellä Haaparannan edustalla. Muutama ihan kelvollinen panoraamakuvakin tarttui kameraan. Huolimatta sateisista ja pilvisistä päivistä sunnuntai-illalle osui varsin näyttävä auringon lasku, jota…

Nyt meni kuppi nurin

Nyt oli taas aika aloittaa purjekanootin värkkäys talven jälkeen. Kanootti oli talvehtinut hyvin ja ensimmäiseksi piti kääntää kanootti nurin sisäpinnan hiontaa varten. Samalla otin kanootin hetkeksi ulos valokuvaamista…

Kolme koulun kuvausretkeä

Kuluneella viikolla teimme koulun valokuvauskurssin puitteissa yhden koko päivän ja kaksi puolen päivän retkeä. Siinä sivussa pääsin itsekin ulkoiluttamaan kameraa. Tässä viikon parasta antia. Tiistaina ensimmäinen kohteemme oli…

Joulu Reposaarella

Vietimme joulua Reposaaressa. Matalapaineet olivat nostaneet veden korkealle ja Takaranta oli hävinnyt lähes olemattomiin. Tapaninpäivän myrsky iski voimalla saareen ja kaatoi viimekesäiseltä hakkuulta ja sen vierestä runsaasti puustoa….

Joulunalusta Vaskijärvellä

Teimme opiskelijoiden kanssa joulun alla yhden yön retken Vaskijärven luonnonpuistoon, jossa kiersimme retkeilypolun ympäri. Viikonloppuna oli satanut muutaman sentin lunta. Lumisadetta edeltäneet vesisateet olivat saaneet joka paikan puistossa…

Itsenäisyyspäivä Raisiossa

Itsenäisyyspäivänä satoi ensilumi Raisiossa. Aamulla sää muuttui tuhruiseksi, vaikka ensin näyttikin kirkastuvalta. Otin kamerani silti mukaan, kun lähdin Pippurin kanssa lenkille. Kuvissa tavoittelin loppusyksyn ja alkutalven hieman tuhruista,…

Kuusamon kasveja

Karhunkierroksen vaelluksilla olen kuvannut myös kasveja. Varsinkin lasten kanssa kesäkuun alussa tuli kuvattua runsaamminkin kasveja, kun säät eivät suosineet maisemakuvausta. Valokuvausmielessä opettelen vasta kasvikuvausta ja varsin usein kotona…

Nebelhornin huipulla

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Päätimme hyödyntää kauniin päivän menemällä lähimmälle huipulle ihastelemaan näköaloja. Lämpötila oli yöllä ollut pakkasella ja luonnollinen ajatuksemme oli, että ylhäällä saattaisi olla vielä…

I. K. Inha Saksassa

Syyskuussa 1889 Inha matkusti Etelä-Baijeriin, Bad Grönenbachiin opiskelemaan valokuvausta W. Gronenburgin oppilaitoksessa. Tuona syksynä hän kuvasi koulunsa ympäristön maisemia sekä kappaleen matkan päässä koulusta virranneesta Iller-joesta. Perjantaina kävimme…

Prinsessojen satulinnaa katsomassa

Keskiviikkopäivä valkeni pilvisenä ja sumuisena. Päiväksi oli luvattu sateita, joten päätimme lähteä tutustumaan sisäkohteeseen. Jo ennen lähtöä olimme katsoneet, että Oberstdorfin lähiseudulla sijaitsee Neuschwansteinin linna, Saksan suosituin turisti…