Sivu 17 / 20

Neljän päivän rupeama kanootin kannen parissa

Aloitin työrupeamani hiomalla kannen alapinnan muotoilut kauniiksi ja siisteiksi. Hiomakonetta pääsin käyttämään vain muutamissa kohdissa, kuten kansiluukkujen pohjissa. Sen sijaan kaikki köysikiinnikkeet ja kansiluukkujen reunat piti hioa käsin….

Vielä oli 42 kilometriä liikaa

Tänä kesänä viimein asetuin Paavo Nurmen maratonin lähtöviivalle. Tunnelmat lähdössä olivat kaksijakoiset. Tiedostin puutteeni harjoittelussa. Juoksijan polvi ja tyrävaivat olivat estäneet varsinaisten pitkien lenkkien tekemisen ja edellisestä kolmen…

Kölin valmistus ja kölilaatikon viimeistely

Samalla, kun Reposaaressa olen valmistellut kanootin kantta, olen kotonani työstänyt pienempiä osia kanoottiin. Jo viime talvena aloin valmistaa piirustusten mukaista köliä. Kölin valmistusmateriaalina käytin kahden millin haponkestävää terästä,…

Oulangan vaellukselta

Saavuimme sunnuntai-iltana Oulangan luontokeskukselle, josta tarkoituksemme oli lähteä vaeltamaan kohti Juumaa. Sitä ennen oli kuitenkin toinen auto vietävä reitin loppupisteeseen. Ensimmäisenä iltana teimme lyhyen vaelluksen Kiutakönkään alapuoliselle leiripaikalle,…

Ensikertalaisena Kytäjä-Jukolassa

Tänä kesänä pääsin osallistumaan Jukolan viestiin haastavassa Kytäjän maastossa. Talvella liityin Turun NMKY:n suunnistusjaostoon, jossa oli jäsenenä monia vanhoja tuttuja aktiivipartiovuosiltani. Tavoitteenani oli päästä tutustumaan tuohon maagiseen suunnistustapahtumaan….

Kannen muotoilua (osa II)

Juhannuksena jatkoin kannen muotoilua. Ensiksi leikkasin ja hioin ylimääräiset pois niin kansiluukkujen kuin köysikiinnikkeidenkin paikoista. Rautakaupasta ostamani viila sopi erinomaisesti ylimääräisten liimojen hiomiseen, joten hioin entistäkin paremmin myös…

Rogaining sprint

Muutama viikko sitten järjestettiin Turussa Rogaining suunnistuskisa. Kilpailun ideana oli kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, hakemalla eri tavoin pisteytettyjä rasteja kahden tunnin aikana. Koska kilpailuaika oli ”vain” kaksi tuntia,…

Kansi muotoutuu

Kannen muoto alkaa hahmottua, kun köysikiinnikkeiden ja kansiluukkujen paikat alkavat muotoutua. Köysikiinnikkeitä varten liimasin pingispallon puolikkaat paikalleen, jonka jälkeen leikkasin ylimääräiset pois ja hioin reunat melko tasaisiksi. Kansiluukkuja…

Panoraamoja Kuusamosta

Kesäkuun alussa teimme opiskelijoiden kanssa lyhyen vaelluksen Oulangan kansallispuistoon, missä seurasimme Karhunkierroksen reittiä Oulangan asemalta Juumaan. Matkan varrelta kameraani tarttui muutama ihan kohtuullinen panoraamakuva. Lisää kuvia ja kokemuksia…

Ja taas hiomakone lauloi

Viikonloppuna jurrutin varmaan kahdeksan tuntia hiomakoneella kanootin kannen sisäpintaa, mutta tasaista tuli. Tein sen kuitenkin nyt, ennen kannen lopullista muotoilua, koska nyt kannen pinnat olivat tasaisimmillaan. Kun kanteen…

Koottavan kanootin ylistys

Pyrkiessäni ensimmäistä kertaa Kutsajoella sijaitsevalle Nivajärvelle, pysähtyi matkantekoni siihen, ettei autoni selvinnyt huonoja teitä Kutsajoen rantaan, eikä lasikuitukanoottejamme olisi millään saanut kannettua useita kilometrejä Venäjän erämaata. Tämän ongelma…

Reaalimatkailua Italiassa

Niinhän siinä kävi, ettei Italiassa pelkästään virtuaalimatkalla voinut käydä. Itse asiassa Inhan Ligurian rannikon kuvat ovat aina hieman kiehtoneet minua ja, kun niitä tarpeeksi oli Google Street Wiev:ssa…

Pientä edistystä

Kanootinrakennus on ollut pysähdyksissä koko talven, koska käyttämässäni autotallissa ei ole ollut kunnon lämmitystä. Nyt lumien sulattua pääsin taas käsiksi rakentamiseen. Hiukan jännitti avata autotallin ovea monen kuukauden…

Virtuaalimatkailua Italiaan I. K. Inhan seurassa

I. K. Inha (tai oikeammin Nyström) opiskeli keväällä 1890 Itävallassa. Pääsiäisenä hänellä oli aikaa kaksi viikkoa lomaa, jonka hän käytti loma- ja valokuvausmatkaan Italiassa. Tällä matkalla hän kävi…

Kuntoilun vuosi 2009

Nyt vuodenvaihteen jälkeen on hyvä laittaa vähän yhteen kulunutta vuotta näin kuntoilun näkökulmasta. Kun syksyllä 2008 aloitin säännöllisemmän kuntoilun asetin omaksi tavoitteekseni päästä kuntoon, jossa maratonille tähtäävän harjoitusohjelman…