Aihe: Retkiä Sivu 3 / 6

Muutama kuva Hossasta

Vuoden tauon jälkeen tein taas opiskelijoiden kanssa vaelluksen Pohjoiseen. Opiskelijoilla oli vapaus valita kohteensa ja he valitsivat kohteeksi tuoreen Hossan kansallispuiston. Vaelluksen ajankohta oli aiempaa myöhempi syksy, mikä…

Alppikiipeilyä Lyngenissä

Tänä kesänä minulla oli tilaisuus oikeastaan vain yhteen pidempään reissuun. Päätin käyttää sen kiipeilyyn Lyngenissä viime kesäiseen tapaan. Lähdimme reissuun samalla kokoonpanolla kuin mitä vuosi sitten. Tavoitteeksemme asetimme…

Helmikuinen Jurmon ympärimelonta

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Esko junaili kaveriporukalleen retken Jurmoon. Yhteysalus kuljetti meidät perjantai-iltana pimeään ulkosaaristoon ja sunnuntai-iltapäivällä takaisin. Majoituimme puolijoukkueteltassa viralliselle leiripaikalle ja olimme varanneet riittävästi polttopuita kamiinaa varten….

Paluu Lyngenin alpeille

Neljä vuotta sitten tein seikkailukasvatuskoulutuksen yhteydessä retken Lyngenin alpeille. Retki tapahtui syyskuussa ja lumisillat olivat jäätiköiltä jo pahasti sulaneet, joten emme päässeet kiipeämään niitä ylös jäätikön yläosiin emmekä…

Luminen juhannus Käsivarressa

Jukolan viestin jälkeen lähdin perinteiseen tapaan Lappiin vaeltamaan tyttäreni kanssa. Tänä vuonna oli taas Aamun vuoro. Aamun toiveissa oli päästä Haltille, vaikka olinkin hieman varoitellut, että siellä maasto…

Kolmenlaista kivaa Huippuvuorilla

Tärkein tavoitteeni lähtiessäni vaeltamaan Huippuvuorille oli hauskanpito. Asiaan vihkiytymättömästä voi tietysti tuntua siltä, että kolmen viikon telttailu kylmässä ei voi olla hauskaa, mutta suurin osa vastuksista on sellaisia,…

Kaamosvaellus Kiilopään seutuvilla

Tämän talven kaamosvaellus suuntautui Saariselälle Kiilopään maisemiin. Ajankohtana oli uudenvuoden tienoo ja kestoa reissulle tuli kuusi yötä. Jollain tavalla valoisaa aikaa oli päivästä kuutisen tuntia, mistä noin neljä…

Saaristomeren Melojat Selkämerellä

Tänä kesänä vedin melontaseuralleni vajaan viikon melontaretken. Koska olin jonkun verran liikkunut Porin suunnalla Selkämeren kansallispuisto vaikutti luontevalta kohteelta. Apuvetäjäkseni lähti Kristian, jonka kanssa olimme viime kesänä vetäneet…

Räkkäiset Muotkatunturit

Perinteiseen tapaan Jukolan viestin jälkeen lähdin Lappiin tyttäreni kanssa. Kahtena edellisenä vuonna olen vaeltanut esikoiseni kanssa, mutta nyt oli nuoremman tyttären vuoro. Alkukesä on usein itikatonta aikaa, mutta…

Hyvä paha Sarek

Viimevuotisen Sarek-retken jälkeen kaipasin jotain vaativampaa talviretkeä harjoituksena tuleville vielä vaativammille talviretkille. Tavoitteena oli tehdä aiempia pidempi reissu teltalla, missä tulisi paremmin testattua varusteiden toimivuus ilman kunnollista kuivatusmahdollisuutta…

Kylmää kyytiä Inarilla

Tammikuun puolessa välissä lähdin Kristianin kanssa viimevuotiseen tapaan kaamosvaellukselle Inarijärvelle. Ei vielä ollut kulunut pitkää aikaa siitä, kun kahden ahkiovaeltajan eksyminen oli johtanut toisen kuolemaan Itäkairassa. Meidän retkikunnassamme…

Rymättylän suunnalla melomassa

Loka- ja marraskuun vaihteessa käväisin melomassa Rymättylän suunnalla tavoitteenani Ahvensaari. Melomaan lähdin Röölän rannasta. Tuulta ja aallokkoa oli hieman enemmän kuin olin otaksunut ja valoisaa päivää ei kauaa…

Neitsytmatkalla Saaristomerellä

Tarkoitukseni oli syyslomalla lokakuun puolessavälissä lähteä inkkarimelontaan Karvianjoelle, mutta retkiseurani joutui perumaan reissun. Säätiedotus lupaili poikkeuksellisen hienoa melontasäätä Saaristomerelle, joten päätin lähteä kiertämään Nauvon pääsaaret ympäri. Reissu olisi…

Alppikiipeilykurssi Narvikissa

Heinäkuun lopulla vietin varhaiskeväisen viikon Pohjois-Norjan vuoristossa alppikiipeilykurssilla. Oppaanamme oli Jussi Muittari, joka oli minulle aiemmin tuttu jo seikkailukasvatuskoulutuksen yhtenä opettajana. Apuoppaana hänellä mukanaan Sami Modenius, joka oli…

Tyttären kanssa Muotkatuntureilla

Isä-lapsivaellukseni suuntautui tänä kesänä Muotkatunturien erämaahan, minne itsekin olin tehnyt elämäni kaksi ensimmäistä pitkää Lapinvaellustani. Karkeana reittisuunnitelmana oli seurata vanhaa postipolkua Inarista Karigasniemelle. Aikaa vaellukselle meillä oli yhteensä…